Siirry sisältöön

Kiertotalouteen siirtymisessä tarvitaan yhteistyötä yli organisaatio- ja toimialarajojen. Teollisissa symbiooseissa organisaatiot tuottavat yhdessä lisäarvoa hyödyntämällä toistensa sivuvirtoja, teknologiaa, osaamista tai palveluita. Vaikka nimessä on mukana tuo sana ”teolliset”, voi toimijoina olla myös kunnat, palvelusektori tai alkutuotanto.

Keskinäistä resurssien hyödyntämistä

Teollisten symbioosien palvelu (FISS) on yhteistyöhön perustuva toimintamalli, jossa autetaan yrityksiä ja muita toimijoita tehostamaan keskinäistä resurssien hyödyntämistä sekä synnyttämään uutta liiketoimintaa.

Alueelliset koordinaattorit auttavat tunnistamaan teollisia symbiooseja olemalla yhteydessä yrityksiin ja järjestämällä tilaisuuksia, missä alueen yritykset ja organisaatiot voivat kohdata. Lisäksi he tukevat symbioosien syntymistä toimimalla fasilitaattoreina kehitteillä olevissa symbiooseissa.

Tänä vuonna toimintaa on käynnistetty uusissa maakunnissa, ja toiminta kattaakin jo lähes koko Suomen.

Uusia tuotteita ja uutta liiketoimintaa

Teollisissa symbiooseissa on saatu hyviä tuloksia ja esimerkkejä uusista tuotteista ja liiketoiminnasta, oli kyse sitten oluen valmistuksessa syntyvän mäskin hyödyntämisestä, vähähiilisistä betonin korvaajista tai hukkalämmön hyödyntämisestä.

Uudet tuotteet ja innovaatiot odottavat löytäjäänsä, siinä teollisten symbioosien palvelu auttaa eteenpäin.

Olemme muutosvaiheessa, missä opettelemme tekemään asioita yhteistyössä yli organisaatiorajojen. Teolliset symbioosit eri yritysten kanssa ovat jo arkipäivää monelle organisaatioille ja ne yleistyvät nopeasti, sanoo johtava asiantuntija Ilkka Hippinen Motivasta.

Teollisten symbioosien palvelua on kehitetty jo vuodesta 2013 asti ja siitä on kehittynyt hyvä työväline, minkä avulla on löydetty paljon uusia tuoteideoita ja uutta liiketoimintaakin on syntynyt, jatkaa Hippinen.

KiSun kiertotalouskahveilla 6.9.2023 on teemana teolliset symbioosit

 Kiertotalous-Suomen järjestämillä KiSun kiertotalouskahveilla kerrotaan teollisten symbioosien toiminnasta, ja sen hyvistä esimerkeistä ja siitä, miten yritykset ja kunnat pääsevät mukaan toimintaan. 

Ohjelma 6.9.2023 klo 8.15–9.00

  • Mitä on teollisten symbioosien palvelu? – Ilkka Hippinen, Motiva Oy
  • Teollisten symbioosien kehittäminen Etelä-Karjalassa – Terhi Jantunen, Lappeenrannan kaupunki
  • Teollisten symbioosien kehittäminen Kanta-Hämeessä – Anne-Mari Järvenpää, Hämeen ammattikorkeakoulu

Tule kuulemaan teollisten symbioosien toiminnasta ja sen hyvistä esimerkeistä sekä siitä, miten yritykset ja kunnat pääsevät mukaan toimintaan.

Lisätietoa

Ilkka Hippinen

Johtava asiantuntija, Motiva